Vivo avaa Mikkelin Musiikkijuhlat
Kapellimestari Erkki Lasonpalo johti Vivoa kesällä 2018

Vivo avaa Mikkelin Musiikkijuhlat

Vivo avaa Mikkelin Musiikkijuhlat

Valtakunnallinen nuorten soittajien Sinfoniaorkesteri Vivo esiintyy Mikkelin Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa maanantaina 1.7. klo 19.00 konserttitalo Mikaelissa. Konsertin johtaa Vivon taiteellinen johtaja, kapellimestari Erkki Lasonpalo ja viulusolistina soittaa nuori mikkeliläinen taiteilijalupaus Viljami Kemppinen. Ohjelmassa kuullaan teoksia Šostakovitšilta, Englundilta, Sibeliukselta sekä Dvořákilta.

Mikkelin Musiikkijuhlat pyysi Vivoa festivaalille esiintymään jo viime vuoden puolella, sen jälkeen kun Jane ja Aatos Erkon säätiö päätti mahdollistaa taloudellisella tuellaan orkesterin toiminnan vuoden 2021 loppuun saakka. Konsertti on Vivolle tämän vuoden merkittävin esiintyminen, sillä konsertti kuullaan myös YLE:n taltioimana jälkilähetyksenä radiosta. ”Tästä tulee takuuvarmasti upea konsertti niin soittajille kuin yleisöllekin. Olemme valmistautuneet konserttiin jo huhtikuusta lähtien,” orkesterin intendentti Mikko Leppänen kertoo.

Sinfoniaorkesteri Vivo on nuorten soittajien valtakunnallinen täysimittainen filharmoninen orkesteri, jonka soittajat ovat kotoisin eri puolilta Suomea. Heidän keski-ikänsä on noin 19 vuotta ja ikähaarukka 14-26 vuotta. Enemmistö soittajista on lukiossa olevia nuoria ja päätoimisia musiikinopiskelijoita. Orkesteriin kuuluu tällä hetkellä yli 120 soittajaa, joista Musiikkijuhlilla on mukana noin 70. Ainoana valtakunnallisena nuorten soittajien täysikokoisena sinfoniaorkesterina Vivolla on tärkeä rooli musiikkikentällämme, sillä se tarjoaa monille tuleville ammattimuusikoille mahdollisuuden hankkia musiikkialan eri ammateissa vaadittavaa osaamista, tietotaitoa ja kokemusta työskentelystä huippukapellimestarien johdolla.

Lisätiedot ja konsertin lipunmyynti: http://www.mikkelinmusiikkijuhlat.fi

Mikkelin Musiikkijuhlat on Mikkelin musiikkijuhlien kannatusyhdistys ry:n (per. 1991) ylläpitämä klassisen musiikin festivaali. Juhlat järjestetään vuosittain kesä-heinäkuun vaihteessa. Juhlien konsertteja on järjestetty vuodesta 1992 alkaen niin kongressi- ja konserttitalo Mikaelissa, Mikkelin tuomiokirkossa, kuin Mikkelin maaseurakunnan kirkossakin. Musiikkijuhlien syntyyn oli voimakkaasti vaikuttamassa kriitikko Seppo Heikinheimo. Vuodesta 1993 musiikkijuhlien taiteellisena johtajana on toiminut pietarilaisen Mariinski-teatterin pääjohtaja, kapellimestari Valeri Gergijev.

Erkki Lasonpalo johti Vivoa kesällä 2018 Kotkassa
Close Menu