Esittely
Sinfoniaorkesteri Vivo on nuorista soittajista koostuva valtakunnallinen täysimittainen filharmoninen orkesteri
- Soittajat kotoisin eri puolilta Suomea
- Keski-ikä noin 18 vuotta
- Ikähaarukka tällä hetkellä 15-25 vuotta
- Enemmistö soittajista on lukiossa olevia nuoria sekä päätoimisia musiikinopiskelijoita, joille Vivo tarjoaa mahdollisuuden hankkia musiikkialan eri ammateissa vaadittavaa osaamista, tietotaitoa ja kokemusta orkesterissa soittamisesta

Taustaa
Vivo perustettiin vuonna 1986. Alkusysäyksen orkesterille antoivat nuoret soittajat, jotka paluumatkalla musiikkileiriltä kertoivat halustaan soittaa yhdessä ympäri vuoden. Kapellimestari Kari Tikka kannatti ajatusta ja oli sitä mieltä, että perustettavan orkesterin on oltava iso sinfoniaorkesteri. Helsingin debyyttikonsertti pidettiin Vanhalla ylioppilastalolla kevättalvella 1989, ja sen jälkeen orkesteri on konsertoinut säännöllisesti eri puolilla Suomea.
Kari Tikan jälkeen taiteellisina johtajina ovat toimineet Mikko Franck vuosina 1997-1999, Tibor Bogányi vuosina 2000-2002 ja Esa Heikkilä vuosina 2003-2016. Kapellimestari Erkki Lasonpalo aloitti kautensa Vivon taiteellisena johtajana vuoden 2019 alussa.

Käytännössä
- Periodiluonteisesti toimiva orkesteri konsertoi ja järjestää orkesteriperiodeja ympäri Suomea 4-6 kertaa vuodessa. Toiminnassa huomioidaan se, että soittajat ovat kotosin joka puolelta Suomea, ja siksi toimintaa pyritään myös järjestämään eri puolilla maatamme.
- Ulkomailla Sinfoniaorkesteri Vivo on vieraillut Unkarissa, Georgiassa, Kanadassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Saksassa.
- Vivon toiminnan vuonna 2023 takaavat Suomen Kulttuurirahaston myöntämä tuki sekä kapellimestari Mikko Franckin lahjoitus.