Sinfoniaorkesteri Vivo
Sinfoniaorkesteri Vivo on Suomen ainoa, valtakunnallisesti toimiva nuorten sinfoniaorkesteri. Sen soittajat ovat iältään 13–25-vuotiaita ja kotoisin noin 50 paikkakunnalta ympäri Suomen. Vivon soittajat valitaan vuosittain pääsykokeissa.
Suurin osa vivolaisista on yläkoulussa tai lukiossa olevia lahjakkaita nuoria sekä päätoimisia musiikinopiskelijoita, joille Vivo tarjoaa mahdollisuuden soittaa ammattikapellimestarien ja -muusikoiden johdolla sekä hankkia musiikkialan ammateissa vaadittavaa osaamista. Soittajille Vivon toiminta on maksutonta.
Vivon toimintaa vuonna 2025 tukevat Suomen kulttuurirahasto ja Wihurin rahasto sekä kapellimestari Mikko Franck.
Tule mukaan Vivo-kummiksi
Kapellimestari Mikko Franck pelasti sinfoniaorkesteri Vivon vuonna 2022, kun orkesterin varat olivat loppumassa. Mikko Franck lahjoitti orkesterille sen kipeästi tarvitsemat rahat ja toiminta pystyi jatkumaan.
Nyt myös sinulla on mahdollisuus tulla tukemaan nuorten valtakunnallisen Sinfoniaorkesterin toimintaedellytyksiä. Tule sinäkin Vivo-kummiksi. Mukaan pääset pienimmillään 50 euron lahjoituksella, mutta summan saat valita itse. Jokainen euro on Vivon toiminnalle tärkeää.
Olemme myös kiitollisia, jos saamme lisätä sinut Vivo-kummien nimilistaan.
Lisätietoja Vivo-kummit osiosta tai ota yhteyttä: hanninen.heidi2@gmail.com
Kummikeräykseen voi osallistua lahjoittamalla Vivon tilille FI 15 4108 0012 7281 61. Muistathan käyttää viitettä 1986. Lahjoituksen voi tehdä myös MobilePaylla numeroon 43029, viestiin tunnus 1986. Rahankeräysluvan numero RA2024/1305.
Sinfoniaorkesteri Vivo esiintyy Sinfonia Lahden kanssa Sibelius-talossa 21.5.2026. Liput myynnissä lippu.fi
Seuraathan meitä jo Instagramissa ja Facebookissa!
Sinfoniaorkesteri Vivo täyttää 40 vuotta – juhlakonsertin johtaa Mikko Franck, solistina Tami Pohjola
25.3.2026
Nuorten valtakunnallinen sinfoniaorkesteri Vivo täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa pidettävään Alkuvoimaa-juhlakonserttiin Tampereella. Sinfoniaorkesteri Vivo juhlii …
Lue lisää…
Vivon koesoitoista valittiin 26 uutta soittajaa – itsevarmoja esityksiä ja persoonallista soittoa
23.3.2026
Sinfoniaorkesteri Vivon koesoitot on nyt saatu onnistuneesti päätökseen. Kaikkiaan koesoittoihin osallistui yli 60 nuorta soittajaa kolmella eri paikkakunnalla – Helsingissä, Riihimäellä ja …
Lue lisää…
Lasten ja nuorten valtakunnallinen Sinfoniaorkesteri Vivolino etsii soittajia
11.2.2026
Nyt sinulla tai oppilaallasi on mahdollisuus hakea uuteen valtakunnalliseen Sinfoniaorkesteri Vivolinoon. Sinfoniaorkesteri Vivo perustaa rinnalleen nuoremmille, noin 9–14-vuotiaille soittajille suunnatun …
Lue lisää…
Tässä he ovat: Sinfoniaorkesteri Vivon viisi upeaa kummimuusikkoa
17.12.2025
Sinfoniaorkesteri Vivo on nimittänyt Tulevaisuuden orkesteri -hankkeen yhteydessä viisi kummimuusikkoa kolmen vuoden kaudelle 2026 – 28. Sinfoniaorkesteri Vivo saa vuoden 2026 alussa toimintaansa …
Lue lisää…
Kapellimestari, säveltäjä Elisar Riddelin Sinfoniaorkesteri Vivon taiteelliseksi johtajaksi – Ovi-orkesterin johtoon Tiina Kaukinen
8.12.2025
Sinfoniaorkesteri Vivon taiteelliseksi johtajaksi on valittu kapellimestari Elisar Riddelin. Taiteellinen johtaja saa rinnalleen viiden ammattimuusikon muodostaman kokoonpanon, joka tukee Vivon toimintaa …
Lue lisää…
Sinfoniaorkesteri Vivon taustajoukoille tunnustusta – Auli ja Jarmo Nummiselle musiikkikasvatuksen elämäntyöpalkinto
31.10.2025
Auli ja Jarmo Nummisen vuosikymmenten työ Vivon eteen on palkittu musiikkikasvatuksen elämäntyöpalkinnolla. Sinfoniaorkesteri Vivon toimistonhoitaja Auli Numminen ja hänen puolisonsa Jarmo Numminen …
Lue lisää…
Sinfoniaorkesteri Vivo hakee toimintaansa mukaan kummimuusikoita ajalle 2026–2028
11.9.2025
Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus tulla mukaan kehittämään Sinfoniaorkesteri Vivon toimintaa kummimuusikon roolissa. Nuorten soittajien valtakunnallinen täysimittainen filharmoninen orkesteri Vivo …
Lue lisää…
Sinfoniaorkesteri Vivo hakee uuden, perustettavan Ovi-orkesterin (työnimi) johtajaa 2026–2028
11.9.2025
Nyt on ainutlaatuinen mahdollisuus tulla mukaan kehittämään nuorten ja lasten orkesteritoimintaa uuden, perustettavan Ovi-orkesterin johtajana. Nuorten soittajien valtakunnallinen täysimittainen filharmoninen …
Lue lisää…
Yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa: Planeetat
21.5.2026
Sibelius-talo, Lahti
Sinfoniaorkesteri Vivo 40 vuotta – Alkuvoimaa-juhlakonsertti
19.9.2026
Tampere-talo